maanantai 5. joulukuuta 2016

Älypuhelin riittää askelmittariksi

Miksi ostaa erillistä aktiivisuusranneketta, kun askeleiden määrän voi mitata tavallisella älypuhelimella? Hyvä kysymys - mutta kuinka tarkkoja älypuhelimet ovat?

Kuvittelin vastauksen olevan, että eivät kovin tarkkoja. Niinpä kokeilin asiaa. Pidin aamusta lähtien taskuissa iPhonea ja Samsung S7-puhelinta niiden omilla terveyssoftilla varustettuna. Kun ranteessa oleva Fitbit kertoi 10 000 askeleen tulleen täyteen, vertasin tuloksia.

Aluksi Fitbit:

Fitbit: 10 105 askelta
Applen Health:

Apple Health: 10 170 askelta
Samsung S Health:

S Health: 10 111 askelta
Tulokset ovat yllättävän lähellä toisiaan ja loppupäätelmä on selvä: pelkkänä askelmittarina älypuhelimet toimivat ihan hyvin. Mittausta varten pidin puhelimia mukana koko päivän, ja näinhän ei yleensä ole -- puhelin jää välillä pöydälle tai laukkuun, mihin tieto askeleista ei välity. Askelmittarin käyttö kuluttaa myös jonkin verran akkua.

Todellinen ero aktiivisuusrannekkeisiin syntyy muista mittauksista. Esimerkiksi Fitbit laskee noustut kerrokset, tunnistaa erilaiset liikuntamuodot (kävely, crosstrainer, juoksu ym), mittaa sykkeen ja unen. Jatkossa näitä toimintoja voidaan mitata älykellolla, mutta ainakin toistaiseksi ranneke on toimivampi ratkaisu. Lisäksi sitä ei tarvitse ladata joka yö (jolloin unta ei voi mitata); esimerkiksi Fitbit Charge 2 toimii yhdellä latauksella 5-6 vuorokautta.

tiistai 29. marraskuuta 2016

Canonin 17-40-objektiivi on puhdasta rautaa

Olen käyttänyt Canonin 17-40-millistä (F4) objektiivia kamerassa usean vuoden ajan. Putki on rähjääntynyt reissussa ja kokenut muutenkin kovia. Kahdesti kamera on pudonnut objektiivi edellä maahan. Molemmilla kerroilla putken nokalla oleva filtteri on särkynyt, mutta objektiivin toimintaan se ei ole vaikuttanut.

Jälkimmäinen kerta viime kesänä oli erityisen ikävä. Kamera kierähti asvaltille auton istuimelta ja lasinsiruja oli joka puolella. Osa niistä meni varsinaisen putken ja ulkorenkaan väliin, jolloin zoomia ei enää voinut käyttää koko alalta. Lisäksi filtterin rengas vääntyi niin pahasti, ettei sitä saanut kierrettyä irti edes pihdeillä. Vääntynyt reuna aiheutti tummentuman laajakulma-asennossa.

Lopulta avuksi tuli rautasaha. Leikattuani renkaan auki sain poistettua sen kappaleet ja ruuvattua uuden filtterin paikalleen. Onneksi objektiivin reuna ei ollut vääntynyt, joten uusi filtteri (järjestyksessään jo kolmas) kiertyi paikalleen helposti, ja objektiivi toimii taas koko 17-40 millin alueella.

17-40-millinen taitaa olla Canonin halvin L-sarjan putki. Noin 800 euron ovh-hinta ei ole halpa, mutta rahalle saa vastinetta. Ostaa sitä tuskin kannattaa, sillä konstruktio on peräisin 1990-luvulta, eikä siinä ole kuvanvakaajaa. Käytettynä laseja liikkuu paljon ja hinta on puolet uudesta.

17-40 mm objektiivi vakuuttaa kestävyydellään.
Olen turhaan odottanut II-versiota, jossa olisi parempi reunapiirto ja ehkä vakain, mutta Canon tuntuu keskittyvän 16-35-millisiin, joista on useitakin versiota. Pari vuotta vanha 16-35 F4 IS on lähin vastine 17-40-milliselle ja vain muutaman satasen kalliimpi, mutta kaipaisin telepäähän lisää millejä -- en vähempää, kuten Canon tarjoaa. Optimi olisi 17-50-millinen.

Joka tapauksessa voin sanoa, että Canonin L-sarjan perusobjektiivit (ilman kuvanvakainta) ovat kuin tankkeja ja kestävät melkein mitä vain.

Myös akkuja on pakko kehua. Olen käyttänyt 5Dm3-kamerassa iät ja ajat samaa LP-E6 akkua, joka kameran kertoman mukaan vetelee viimeisiään. Recharge performance on jo pari vuotta näyttänyt yhtä palkkia kolmesta, sekin punaisena. Mutta niin vain kuvasin sillä toissaviikolla 450 ruutua (tiedostoa?) ja varausta oli kameran mukaan jäljellä vielä 65 %. Kuvista suurin osa oli 70-200 IS:llä, joka syö enemmän virtaa kuin kevyt ja vakaimeton 17-40.

Jottei menisi ihan Canon-mainokseksi niin negatiivistakin riittää: 5Dm3:n rungon alareunasta on aina lähtenyt väriä kohdista, joissa se hankaa takkiin. Kuoret vaihdettiin pari vuotta sitten ja nyt alareuna on taas kulunut valkoiseksi.

Värin kuluminen on kosmeettinen haitta.
Se on kosmeettinen vika (ilmeisesti musta maali ei pysy magnesiumpinnassa), mutta oikuttelu tihkusateessa ei ollut. Olin kesäkuun alussa Senaatintorilla kuvaamassa järjestäytyvää sambakulkuetta, kun alkoi kevyt tihkusade. Se sekoitti kameran täysin. Kameran suljin räpsyi itsekseen vaikka käänsin virtakytkimen off-asentoon. Vasta akun irrottaminen hiljensi kameran. Sambaajat jäivät kuvaamatta.

Huolto löysi kosteutta kameran sisältä ja korjauslasku oli muutaman satasen. Kameraa kuitenkin mainostetaan kosteussuojattuna, enkä ole koskaan käyttänyt sitä oikeassa sateessa. En voi käsittää, mistä sisälle olisi päässyt niin riittävästi vettä elektroniikan sekottamiseen.

Kokemuksesta viisastuneena olen peittänyt rungon muovipussilla aina, kun ilmassa on vähänkin kosteutta. Ilmeisesti 1Dx-ammattirunko olisi säänkestävyydeltään parempi.

Niin vakuuttunut olen 17-40-lasista, etten usko sen olevan pisaroista millänsäkään.

maanantai 21. marraskuuta 2016

Elämää aktiivisuusrannekkeen kanssa

Olen testaillut useita aktiivisuusrannekkeita ja pidän niitä aivan mainioina. Joideenkin kyselyiden mukaan ihmisten into askeltensa mittaamiseen lopahtaa nopeasti, mutta itsellä on käynyt täsmälleen päinvastoin: ranneke saa kävelemään portaita aina kun mahdollista, jättämään auton ostoskeskuksen parkkihallissa mahdollisimman kauaksi ja ellei tavoite ole illalla tullut täyteen, puuttuvat askeleet kävellään vaikka olohuoneessa.

Viimeisen vuoden aikana askeltavoite on jäänyt uupumaan vain parina päivänä, ja nekin johtuivat pitkistä lennoista. Matkapäivinäkin pystyy kävelemään, kunhan vain hyödyntää tilaisuudet. Esimerkiksi Helsinki-Vantaan kentällä ykkösterminaalin päädystä passintarkastukseen on 1020 askelta. Se viisi kertaa edestakaisin riittää jo täyttämään 10 000 askeleen tavoitteen. Kauko- ja Brittilentojen alueella passintarkastuksen jälkeen saa 570 askelta per suunta.

Sitten muutamia sekalaisia havaintoja. Muiden pienlaitteiden tapaan rannekkeiden akut hiipuvat iän myötä. Fitbit Surge jaksaa enää hädin tuskin kaksi vuorokautta, vaikka gps on pois päältä. Akkua ei pysty vaihtamaan itse, eikä sitä varmaan kannata lähteä teettämään huoltoon. Tämä tekee laitteista turhan lyhytikäisiä.

Pari vuotta sitten älykelloja mainostettiin väittämällä, että on helpompaa pitää älypuhelin taskussa ja katsoa soittotiedot, tekstiviestit ja kalenterimerkinnät ranteesta. Itsellä on täsmälleen päinvastainen kokemus. Katson usein askelmäärän älypuhelimen sovelluksella, koska ranneke on pitkähihaisen paidan alla ja sen katsominen vaatii hihansuun napin avaamisen. Jos päällä on vielä pikkutakki, temppu on aivan liian hankala. Saman tiedon näkee hetkessä puhelimesta.

Käyttävätkö ne siellä Kaliforniassa pitkähihaisia paitoja tai takkeja lainkaan? Vai onko nörteillä aina T-paidat? En todellakaan kaipaa älykelloa, pikemminkin päinvastoin.

Unen määrän mittaaminen onnistuu ainakin Fitbitillä varsin luotettavasti, joskin unen ja valvomisen rajaa on vaikea tunnistaa. Moni luulee valvoneensa tuntikausia, vaikka on oikeasti ollut ainakin kevyessä unessa.

Mutta ei mittaus toki virheetön ole. Elokuvateatterin mukavassa nojatuolissa (Kino-Palatsi) istuttu parituntinen meni Fitbitin mukaan unten mailla.

Pari tuntia unessa - vai elokuvissa?
Olikohan elokuva (Inferno) liian laimea, kun ei saanut edes pulssia koholle?

sunnuntai 20. marraskuuta 2016

Fitbit Charge 2

Fitbit on uusinut syksyn aikana mallistoaan. Sain testattavaksi pienen perusmallin, jonka nimi on loogisesti Fitbit Charge 2 (edellinen oli pelkkä Charge).

Toisen sukupolven ranneke toimii sujuvasti. Näyttö kytkeytyy päälle, kun kättä nostetaan. Perusnäytöllä ovat kellonaika, päivämäärä ja askelten lukumäärä. Näyttövaihtoehtoja on useita erilaisia.

Vanha Fitbit Surge ja uusi Charge 2 rinnakkain.
Kuvassa molemmat näyttävät yhtä kirkkailta, mutta todellisuudessa Charge 2:n näyttö on huomattavasti kirkkaampi ja terävämpi.

Vasemmassa kyljessä oleva painike vaihtaa toiminnosta toiseen ja lisävalintoja tehdään näyttöä tökkäämällä. Sormen liikuttaminen ylös tai sivulle ei tee mitään, vain tökkäys lasketaan. Yksinkertaista, mutta paikoin myös rajoittavaa.

Kun ranneke on paritettu puhelimen kanssa, tekstiviestit ja puhelutiedot näkyvät rannekkeessa värinän kera. Kapealla näytöllä vierivät numerot ja tekstit ovat kuitenkin vaikeita hahmottaa.

Akku kestää normaalikäytössä viisi vuorokautta yhdellä latauksella, mikä on riittävä määrä. Toisaalta laitteessa ei ole omaa ilmaisinta akun varaustilalle. Kolmiportainen näyttö (full, medium, low) löytyy kuitenkin älypuhelimen ohjelmasta.

Jokainen Fitbit-malli käyttää erilaista latauspiuhaa, eikä Charge 2 poikkea perinteestä. Nyt johdon päässä on pyykkipojan leuat, joihin ranneke uppoaa tiukasti - kunhan katsoo, että kosketusnastat tulevat oikein päin. Latauksen aikana akun varaustila näkyy graafisesti.

Latauspidike puristaa rannekkeen paikalleen.
Charge 2:ssa ei ole gps:ää, mutta jos mukana on älypuhelin ja Fitbitin ohjelma käynnissä, reitti piirtyy kartalle ja nopeus- ym tiedot näkyvät hallintaohjelmassa. Hallintaohjelman kautta voi määritellä seitsemän eri aktiivisuuslajia. Oletusarvona ensimmäisenä niistä on juoksu eikä kävelyä ole joukossa lainkaan, mutta sen voi lisätä hallintaohjelmasta.

Reitin tallentava suoritus pitää käynnistää ja lopettaa manuaalisesti, mutta tavalliset kävelyt, juoksut ja esimerkiksi Xtrainer-suoritteet (elliptical) laite tunnistaa automaattisesti. Sijaintitieto ei kuitenkaan tallennu tällöin.

Charge 2 kestää hikeä ja vesipisaroita, mutta ei uimista tai suihkussa käymistä. Ehkä seuraava malli on jo vesitiivis?

Edeltäjiensä tavoin Charge 2 tallentaa noustut kerrosvälit (3 metrin korkeus arvioidaan ilmanpaineen muutoksesta), syketiedot sekä nukahtamis- ja heräämisajan (sekä yölliset heräämiskerrat ja levottomien ajanjaksojen määrän).

Hihnoja on kolmea eri kokoa, joten kannattaa mitata (tai arvioida) oman ranteen paksuus ennen hankintaa. Hihnoja on myös eri värisiä.

Parasta Fitbitissä on hallintaohjelma, joka on selkein näkemistäni. Kaikki informaatio on esillä havainnollisesti.

Harvalla on tarvetta usealle yhtäaikaiselle rannekkeelle, mutta Fitbitin ohjelma hallitsee nekin. Jos toinen ranneke on vaikka yön latautumassa, toinen kerää unitiedot.

Kokeilussa käytin Chargea rinnakkain vanhan Surge-mallin kanssa ja askeltietojen ero oli selvästi alle prosentin luokkaa. Yleensä rannekkeet värähtelivät 10 000 askeleen ylityksen merkiksi aivan peräkkäin. Askelten mittaus ei ole eksaktia tiedettä, mutta ainakin mittauksen toistettavuus on mainio ja tulokset siten johdonmukaisia.

Kakkosmallissa on pari uutta toimintoa. Ensinnäkin ranneke muistuttaa värinällä, mikäli tunnissa ei ole tullut vähintään 250 askelta. Kaksi värähdystä rannekkeessa tulee 10 minuuttia ennen tunnin umpeutumista. Toiminto on tervetullut, mutta muistutus tulee silloinkin, vaikka henkilö olisi juuri kävelemässä niitä puuttuvia askeleita.

Toinen uutuus on ohjattu rentoutuminen hengittämällä syvään. Tarjolla on kahden ja viiden minuutin ohjelmat. Niiden aluksi ranneke tunnistaa sykkeen ja näyttää sitten graafisesti oikean rytmin ulos- ja sisäänhengitykselle.

En ihan päässyt perille tämän toiminnon hyödyllisyydestä. Toki syvähengitys ja rauhoittuminen tekevät hyvää, mutta rannekkeen kyky ohjata prosessia jäi epäselväksi. Hengitysrytmi tuntui joka kerta samalta eikä sitä ole vaikea soveltaa ilman rannekkeen apua, kunhan muistaa asian. Toisaalta ranneke ei auta unohtamiseen, sillä hengitysharjoitus pitää käynnistää aina erikseen eikä siitä muistuteta automaattisesti.

Rannekkeen hinta on noin 160 euroa. Charge 2 on mainio peruslaite, joka sopii hyvin joululahjaksi. Se ei kaada budjettia, mutta hyödyttää saajaansa koko ensi vuoden ajan.

torstai 15. syyskuuta 2016

Nordea Pay lähimaksu suoraan puhelimessa

Nordea on kaikessa hiljaisuudessa esitellyt Android-puhelimelle mobiilimaksun, joka hyödyntää puhelimen NFC ominaisuutta ja mahdollistaa helpon maksamisen kaupan kassalla suoraan pankkitililtä. Toiminta on samanlainen kuin Elisan lompakko-ohjelmassa, mutta siinä varat pitää ensin siirtää pankkitililtä lompakkotilille (jossa omani ovat vieläkin, kun ohjelma lakkasi toimimasta).

Nordea Pay on yksinkertainen käyttää. Ohjelma vain käyntiin...

Nordean NFC-lompakko
Sitten sormen tökkäys punaiseen painikkeeseen, jolloin kysytään PIN:

Maksun PIN.

Puhelin on valmis maksamaan enintään 25 euron ostoksen:
Maksuaikaa 30 sekuntia.
Puhelin pitää viedä maksupäätteen luo 30 sekunnissa tai maksu raukeaa. Jos maksu onnistuu, tuloksena on vihreä näyttö:

Maksu onnistui... tai sitten ei!
Kannattaa lukea teksti tarkkaan: "Tarkista ostoksen onnistuminen maksupäätteestä". Jostain syystä sovellus ei tiedä, onko PIN-koodi oikein, vaikka se on itse valittu käyttöönoton yhteydessä.

Kyse on siis palvelun, ei kortin PIN-koodista. Mutta tarvitaanko tässä edes PIN-koodia, niitä on jo muutenkin aivan liikaa? Jos puhelin joutuu vääriin käsiin, näytön pitäisi olla lukittu, ja se estää maksamisen.

Syötin vahingossa väärän PIN-koodin, jolloin ohjelma näytti vihreän "Maksu suoritettu" -tekstin, mutta myyjä luki virheilmituksen omalta näytöltään: "PIN-koodi ei kelpaa". Outoa, ettei tämä tieto ole puhelimen käytettävissä.

Joka tapauksessa mobiililompakko on näppärä keksintö. Puhelimessa NFC-maksu on paremmin turvassa kuin pelkässä pankkikortissa, eikä lompakkoa tarvitse enää ottaa mukaan lenkille. Puhelin otetaan joka tapauksessa. Mikäli jano tai kylmyys yllättävät, puhelimella voi maksaa lämpimän juoman tai taksin kotiin (ainakin jonain päivänä).

Nordea ei ole liiemmin mainostanut uutta ohjelmaansa. Itse löysin sen pankkikonttorissa jonottaessani. Kerrankin salin ruuduilla pyörivistä mainoksista oli oikeasti hyötyä! Latasin ohjelman ja otin maksutoiminnon käyttöön jonotuksen aikana.

iPhoneissa maksu ei toimi. Apple haluaa pitää maksut itsellään eikä päästää niihin muita.

Lisäys 20.9.2016: Kokeiltu, että yli 25 euron maksaminen onnistuu (ainakin tässä Prismassa).

Loppusumma runsaat 37 euroa. Lähimaksuna OK.

tiistai 13. syyskuuta 2016

Halpisläppäri ja Windows 8 on käyttäjän kiusaamista

Tuttu toi halvan Toshiba E1-läppärinsä katsottavaksi, koska se oli aivan tukossa eikä nettikäytöstä tahtonut tulla mitään. Ei ihme, sillä hidas AMD-halpisprosessori, jonka vähäisestä tehosta operaattorin myymä F-Securen tietoturvapaketti niisti osan, oli täysin alimittainen Windows 8:n pyörittämiseen.

Tällaisten mopojen myynti syyttömille asiakkaille pitäisi kieltää.
AMD E1-2100-prosessori on tarkoitettu kevyisiin pienlaitteisiin, kuten Chromebook-tyyppisiin nettikoneisiin. Toshibalta on kuluttajien pettämistä käyttää sitä fyysisesti isokokoisessa läppärissä.

Kone oli ollut pari vuotta hyllyllä, joten nyt siinä odotti kahden gigatavun edestä päivityksiä. Ei ihme, että kone oli tukossa! Laitoin päivitykset latautumaan nopean nettiyhteyden kautta. Kuuden tunnin kuluttua vasta puolet lähes kahdesta sadasta päivityksestä oli ladattu.

Tässä menee koko päivä... eikä riitäkään.
Tilanne oli sama vielä 12 tunnin jälkeenkin -- asennus oli nimittäin jäänyt jumiin. Buuttasin sen, ja tuolla taustalla kone nytkin rouskuttaa. Päivitys on kuin kivireen vetämistä.

IT-ammattilaisena en koskaan pitänyt Windows 8:n aloitusnäyttöä huonona, mutta maallikon silmin se on aivan turha. Suorastaan haitallinen. Käyttäjä ei halunnut nähdä uutisia, säätiedotuksia, Twitter-päivityksiä eikä mainoksia Microsoftin omista palveluista.

Ja tottahan se onkin: Microsoft käyttää härskisti hyväkseen asemaansa ja on täyttänyt Windows 8:n aloitusnäytön täysin turhilla ruuduilla. Entä miksi siellä ovat Netflix, Amazon ja eBay? Suomalainen peruskäyttäjä ei tunne kahta jälkimmäistä, eikä halua oppia tuntemaankaan.

Käyttäjä halusi suoraan Windows-työpöydälle, jotta voisi asioida pankissa ja lukea Gmailiaan. Kaikki muu oli turhaa.

Palvelujen tuputtamisen ja pakkosyötön ymmärtäisi, jos kyse olisi netin ilmaispalvelusta -- mutta tämä oli tietokone, jonka joku oli ostanut sadoilla euroilla kaupasta. Tätä taustaa vasten Microsoftin linja (ja alitehoisen koneen myynti sen käyttämiseen) tuntuu puhtaalta kiusaamiselta.

Onneksi kyse oli sentään Windows 8.1:stä eikä perus-Kasista, jolloin aloitusnäytön pystyy ohittamaan kokonaan, kunhan tietää mikä kohta pitää rastittaa. Käyttäjä itse ei tiennyt, tietenkään.

"Osta Mäkki!" Se olisi paljon parempi ratkaisu, mutta maksaisi vähintään kolminkertaisesti. Halvalla ei saa hyvää.

Tässä tapauksessa jopa Linux olisi ollut parempi valinta. Kunpa vain joku olisi asentanut sen käyttövalmiiksi.

Lisäys 15.9.2016: Päivitettyään itseään kolmen vuorokauden ajan läppäri on vihdoin käyttökunnossa ja toimii sentään siedettävästi. Poistin virustorjunnan ja alensin käyttäjän pelkäksi perus-juuseriksi. Eiköhän mopo näillä eväillä kulje jonkin aikaa. Huomattavaa on, että kone oli käytännössä uusi, ja nyt jo käyttökelvottoman hidas. Ei näin. 

maanantai 5. syyskuuta 2016

Mobiililaajakaistan nopeus vaihtelee liikaa

Onnellisia ovat ne, jotka saavat kotiinsa 100 megan laajakaistan. Itse asun pääkaupunkiseudulla Kehä 1:n ja Kehä 3:n välissä, eikä valokuidusta ole tietoakaan. On pakko tyytyä ADSL:ään tai mobiilidataan.

ADSL toimii kuin junan vessa: luotettavasti, mutta harmillisen hitaasti. Nimellisesti 24 megabitin yhteydestä saa todellisuudessa alas 14,7 megabittiä sekunnissa. Lähetysnopeus (upload) on naurettavat 0,79 megabittiä sekunnissa.

Ainoa vaihtoehto on mobiilidata, mutta sen nopeudet vaihtelevat säätilan, kuormituksen ja varmaan tähtien asennonkin mukaan. Lähdin kokeilemaan asiaa tekemällä testiohjelman, joka siirtää 15 minuutin välein vpn-yhteydellä tiedoston omalle palvelimelleni ja lataa toisen tiedoston takaisin.

Aluksi testeistä ei tullut mitään, sillä vpn-yhteys meni poikki muutaman siirron jälkeen, eikä Windowsissa enää ole automaattista vpn-uudelleenkytkentää (Windows 7:ssä vielä oli). Päivitin TP-Link Archer 200 -mallin firmwaren, mutta sekään ei auttanut.

Tein iPhone SE-puhelimestani tukiaseman ja homma alkoi toimia paremmin, mutta edelleen vpn putosi satunnaisesti pois päältä. Lopulta poistin kaikki virransäästöasetukset Asus Vivo -testikoneesta ja se ratkaisi ongelman: vpn pysyi vihdoin päällä luotettavasti.

Tulokset ovat kiinnostavia. Eilisen sunnuntain siirtonopeudet näyttävät tältä:

Mobiilidatan nopeus vaihtelee suuresti.
Mittaus on tehty Saunalahden liittymällä puhelimen ollessa sijoitettuna lähelle ikkunaa. Absoluuttiset nopeudet (megabittiä sekunnissa) eivät ole niinkään kiinnostavia kuin nopeuden vaihtelut.

Sunnuntaiaamuna kello seitsemän paikallisella tukiasemalla ei luultavasti ole ketään muuta käyttäjää, joten data liikkuu yhtä vilkkaasti sisään ja ulos -- 12 Mbit/s on yli 15-kertainen parannus ADSL:n vauhtiin.

Kun lähiseudun asukkaat heräävät, nopeudet laskevat ja puolen päivän aikaan nopeudet ovat alle puolet aamun arvoista. Jostain syystä iltapäivällä nopeudet kasvavat (kaunis sunnuntai houkuttelee ihmisiä ulos?), mutta kello 19 jälkeen latausnopeus romahtaa ollen 1/4..1/6 aamun luvuista. Ilmeisesti moni katsoo tähän aikaan televisiota tai elokuvia päätelaitteellaan, sillä upload nopeus pysyy kuitenkin tyydyttävänä. Kello 22 jälkeen molemmat nopeudet alkavat taas kasvaa.

Ylös-alas pomppiva käyrä kertoo, miksei mobiilidatasta ole valokuidun korvaajaksi. Testiliittymän nopeus on maksimissaankin liian pieni koko perheen sujuvaan käyttöön. Sitä voi nostaa ulkoantennilla ja ehkä operaattoria tai laitetta vaihtamalla, mutta käytön ja sään mukaan vaihtuvat nopeudet kuuluvat mobiilidatan ominaisuuksiin. Niiden varaan ei voi laskea etätyötä, terveyspalveluita tai muitakaan tärkeitä tehtäviä. Netflixin tai Yle Areenan katseluun ne yleensä riittävät.

Lisäys 6.9.2016: Tässä vielä maanantai-päivän kuvaaja. Näkee hyvin, milloin nuoriso tulee koulusta kotiin.
Maanantaipäivän kuvaaja.
Ja vielä erikseen yökuvaaja. Siitä näkee, että lähistöllä on yökukkujia: käyttöä riittää aina kahteen asti. Parhaat nopeudet saisi aamuyöllä.
Aamuyöllä parhaat nopeudet.