sunnuntai 7. huhtikuuta 2013

LG:n tämän vuoden televisiot

Viime viikolla LG esitteli tämän vuoden televisiomallejaan. Mitä kaikkea modernista televisiosta löytyy? Tietenkin teräväpiirtoa ja älyä. Verkkoliitännöillä televisio kytkeytyy nettiin ja kodin muihin viihdelaitteisiin. Tuplaydinprosessorin kellotaajuutta on nostettu, mikä näkyy käyttöliittymän nopeutumisena.

Televisio on muuttumassa tietokoneeksi, joten helppokäyttöisyyteen pitää kiinnittää erityistä huomiota. LG:n slogan olikin "Magisk enkelt" -- taianomaisen helppoa. Helppokäyttöisyyttä on mm. käteen istuva kaukosäädin, joka toimii kuten langaton hiiri. Asetukset osoitetaan näytöltä aivan kuin käsi ulottuisi televisioon asti. 

LG:n kaukosäädin toimii kuten langaton hiiri. 
Kaukosäätimessä on Bluetooth-yhteys ja kiihtyvyysanturi, joten se aistiin liikkeen eikä säädintä tarvitse osoittaa edes television suuntaan. Yksi hauska ominaisuus on kanavan vaihtaminen: halutun kanavan numeron voi piirtää kaukosäätimellä näytölle.

Tietokonemaisuus vaatii tietoturvaa. LG:n edustaja kertoi, että tietoturva-asiat pyritään ottamaan huomioon alusta lähtien, jotta pc-maailman ongelmat vältettäisiin. Mallia otetaan älypuhelimista. Esimerkiksi sovelluksia voi ladata televisioon vain LG:n omasta palvelusta.

Älytelevisiot yleistyvät nopeasti. Nyt jo puolet kaikista televisiosta on älymalleja, joihin voi ladata sovelluksia.  Tänä vuonna määrän odotetaan kasvavan kahteen kolmasosaan. Televisioissa toteutuu puhelimista tuttu kehitys. Jopa Spotify on tulossa tämän vuoden aikana televisioihin.

Teknisellä puolella HbbTV on vakio-ominaisuus ja sen pitäisi nyt toimia ilman kikkailuja myös Suomessa. Jäämme odottamaan, milloin tv-kanavilla on tarjota niihin oikeaa sisältöä -- siis sellaista, mitä ne lupasivat 15 vuotta sitten digi-tv-projektin alkutaipaleella.

Kiinnostava ja nopeasti yleistyvä tekniikka on Miracast. Se on järjestelmä, joka siirtää älypuhelimen näytön televisioon wlan-verkkoa pitkin. Tekniikka sai lisävauhtia viime syksynä, kun Google lisäsi sen Android 4.2-versioon.  



Miracast peilaa älypuhelimen näytön televisioon.
Isolta näytöltä on mukavampi käyttää älypuhelimen sovelluksia, mutta vielä paremmin tekniikka toimii näytettäessä puhelimessa olevia valokuvia tai videoita muille, sekä peleissä:

Android-puhelimen Angry Birds näkyy televisiosta.
Tekniikka on samantapainen kuin Applen AirPlay. Kolmas tekniikka on Intelin Wi-Di (Wireless Display), joka myös on mukana uusissa televisioissa. En kuitenkaan saanut oman Samsungin läppärin Wi-Di-toimintoa näkemään demotelevisiota, ja esittelijälläkin oli vaikeuksia saada yhteyttä toimimaan omasta läppäristään. Sitten kun tämä toimii luotettavasti, yritysten neuvotteluhuoneet huokaisevat helpotuksesta. Ei enää hankalia kaapeleita, joilla palavereissa puhujan kone pitää kytkeä videotykkiin. 

LG:n edustajat kertoivat, että Suomessa ostetaan hieman pienempiä televisioita kuin muissa pohjoismaissa. Suomessa peruskoko on 42 tuumaa, muualla 47. Trendi on tasaisesti kasvava, muutaman vuoden päästä 55 tuumasta tulee volyymimalli (ainakin muissa pohjoismaissa).

Kiinnostavaa oli myös se, mistä esittelytilaisuudessa ei puhuttu. Parin vuoden takainen hitti eli 3D on nyt jäänyt sivuraiteille. Sitä ei ole unohdettu, mutta ei tuoda esiinkään. 3D:n odotetaan yleistyvän vasta nykyistä isompien televisioiden myötä -- ja ehkä vasta sitten, kun katselu onnistuu ilman laseja.

Uusinta näyttötekniikkaa edustaa OLED-näyttö, jossa musta on todella mustaa ja kuvanlaatua kuvataan muutoinkin täydelliseksi. LG:n malleja on jo myynnissä muutamilla markkina-alueilla, mutta ei vielä pohjoismaissa. USAssa alkoi maaliskuussa 55-tuumaisen mallin myynti -- hinta vaatimattomasti 12 000 dollaria.

Sen sijaan 84-tuumaista Ultra HD 4K-televisiota on toimitettu pohjoismaihin "kaksinumeroinen luku", tosin siinä ovat mukana myös liikkeiden ostamat esittelykoneet. 

84 tuuman Ultra HDTV.
Esittelyvideoissa käytetään ylisaturoitua kuvaa, jotta värit näyttävät varmasti kirkkailta. Pakko silti myöntää, että kuvanlaatu on kerrassaan vaikuttava.

Tässä vielä edellisen kuvan keskikohtaa 1:1 koossa:

1:1 rajaus edellisestä valokuvasta.

Ultra HDTV -kuva on vaikuttava näky.
USA:ssa mallin hinta on 19 999,99 dollaria. Koreassa on jo 4K-lähetyksiä, muualla maailmassa sisältöä ei juurikaan ole tarjolla. On mielenkiintoista nähdä, tullaanko 4K:ta varten kehittämään vielä uusi versio Blu-ray-standardista, vai hoituuko sisältöjakelu netin kautta.

1 kommentti:

  1. SPONSORED BY LG

    Ei mulla muuta, mutta nämä firmojen tiedotteiden tai maksettujen ulkomaanmatkojen jälkeiset blogaukset, uutiset ja muut "journalistiset tuotokset" ovat ihan nuolempatässäruskeaa-mainoksia. Älä Pertti tähän alennu muiden tavoin.

    VastaaPoista