torstai 12. kesäkuuta 2014

Samsung S5

Samsung julkisti keväällä seuraajan suositulle S4-älypuhelimelle. Uuteen malliin oli ladattu niin paljon odotuksia, että lievä pettymys oli väistämätön. Laite on kuitenkin mainio älypuhelin, vaikka muutamat ominaisuudet kaipaavat vielä viilaamista.

S5 on juuri käteen sopivan kokoinen, ei liian iso eikä turhan pieni. Näytön koko on 5,1 tuumaa, resoluutio tavallinen HD (1920x1080) ja amoled-tekniikka takaa kirkkaat värit sekä laajan katselukulman. Puhelin on edeltäjänsä kokoinen, mutta näytön reunat ovat hieman aiempaa kapeammat.

Reunukset ovat aiempaa kapeammat.
Käyttöönotto takkuili hieman, sillä Suomen maa-asetuksista huolimatta näppäimistö pysyi itsepintaisesti englanninkielisenä. Suomalaisten asetusten löytäminen vaati pientä näpertelyä. Vakiona oleva tekstinsyöttö vaihtaa edelleen sanoja varoittamatta toisiksi ja tekee saman vaihdon korjauksen jälkeen uudelleen, joten kirjoittajalta vaaditaan jatkuvaa tarkkaavaisuutta -- tai tekstinsyöttöohjelman vaihtoa.

Vakiona oleva lukitusnäyttö esittää vain värikkään kuvion ja pelkistetyn säätiedon:

Pelkistetty lukitusnäyttö.
Kiinnostavin uutuus on sormenjälkilukija, jonka toteutus ei yllä lähellekään iPhone 5S:n tasoa. Sormea pitää liikuttaa juuri oikeassa kulmassa ja oikealla nopeudella, jotta lukitus avautuisi. Yhdellä kädellä avaamisen saa unohtaa. Näytöllä oleva kosteus tai sormen hiki heikentävät tulosta entisestään.

Viisasta kyllä, kun sormenjälkilukitus otetaan käyttöön, puhelin kysyy ensimmäisenä uuden salasanan. Se on varakeino tilanteisiin, joissa sormea ei kertakaikkiaan saada luetuksi. Tällaisia sattui kokeilun aikana muutaman kerran.

Sormenjälkilukija on kranttu.
Rajoituksistaan huolimatta sormenjälkilukija on hyödyllinen, sillä avaus käy nopeammin kuin pin-koodeja kirjoittamalla tai kuvioita näytölle vetämällä. Lisäksi olan yli urkkiva näkee helposti kirjoitetut koodit, mutta ei sormenjälkeä.

Paypal-maksu sormenjäljellä.
Toinen uusi ominaisuus on sydämen lyöntitiheyttä mittaava optinen anturi. Se on sijoitettu kameran alle puhelimen takapuolelle. Anturi ei ole kovin tarkka, joten sen lisääminen tuntuu lähinnä mainostempulta.

Kameran alla on optinen anturi sykemittausta varten.
Samsung lupaa puhelimen olevan vesitiivis. Tämän vuoksi pohjassa oleva usb-liitäntä on suojattu erillisellä kannella. Puhelin myös muistuttaa tarkistamaan, että kansi on kunnolla paikoillaan.

Usb-liitännän suojakansi.
Ehkä juuri vesitiiviyden vuoksi kaksi aiempaa ominaisuutta on jätetty pois: lämpötila- ja kosteusantureita ei enää ole. Se on sääli, sillä näillä tiedoilla olisi enemmän käyttöä kuin vesitiiviydellä.

Puhelimen muu tekniikka on yllätyksetöntä: neliytiminen Snapdragon 801 2,5 gigahertsin taajuudella, työmuistia kaksi gigatavua, flash-muistia 16 gigaa ja vaihdettava 2800 mAh:n akku. Vaikka akun varauskyky vaikuttaa suurelta, sen saa kulumaan pitkän työpäivän aikana.

Ehkä kahden gigatavun työmuistista johtuen RunKeeper-liikuntasovellus kaatui useamman kerran ilmeisesti muistin loppumiseen, eikä pystynyt enää piirtämään näytölle tietojaan.

Download Booster -toiminto lataa yli 30 megatavun tiedostoja yhtä aikaa wlan- ja 3G/4G-verkkojen kautta, mikä yhdistää molempien nopeudet. Kiinnostavaa kyllä, osa amerikkalaisista operaattoreista on poistanut tämän toiminnon asiakkailleen myytävistä malleista.

Tuplayhteys = tuplanopeus.
Kameran tarkkuus on 5312x2988 pikseliä (16 megapikseliä) ja hyvässä valossa kuvat ovat loistavia. Kuvatiedostot ovat turhankin suuria (5-7 megatavua kappale), jos ne on ohjattu tallentumaan automaattisesti johonkin pilvipalveluun.

Kukat ISO 50, F 2.2, valotusaika 1/33 s.
Oheinen kuva on napattu marketin käytävältä kukkakaupan edestä. Kuva on pienennetty 1/4 molempiin suuntiin, joten alkuperäinen on 16-kertainen. Värit ovat suoraan kamerasta.

Hämäräkuvauksessa kamera kikkailee, joten kuvasta ei käy ilmi todellinen valotusaika, mutta hämärässä parkkihallissa otettu kuva on parhaimpia, mitä olen älypuhelimessa nähnyt.

Hämärä parkkihalli valottuu täysin oikein.
Vielä yksi testikuva 1/16 osaan pienennettynä:

ISO 100, F 2.2, valotusaika 1/33
Etukameran tarkkuus on HD-tasoa (1920x1080) eikä siinä ole kohinanpoistoa, joten selfiet kannattaa ottaa hyvässä valossa.

Kamerassa on muutamia erikoisuuksia, kuten reaaliaikainen HDR-kuvaus, jossa lopputulos näkyy jo kuvattaessa.

HDR-efekti näkyy jo kuvaa otettaessa.
HDR-toiminnon vaikutus näkyy hyvin seuraavista kuvista (1/16 alkuperäisistä). Aluksi ilman:


ja sitten HDR:n kanssa:


Kamerassa on myös ohjelmallinen tarkennuskohdan valinta, mikä sumentaa taustaa kun kohde on etualalla.

Videossa on tavanomaiset HD-tilat 30 ja 60 fps, vakaaja 30 fps-tilassa sekä 4K-kuvaus ilman vakausta.

Joissakin aiemmissa malleissa Samsungin omat lisäohjelmat tuntuvat hyökkäävän päälle, S5:ssä tällaista vaikutelmaa ei tule. S Health -sovellus mittaa kuntoilua joko puhelimen oman askelmittarin tai Gear Fit -rannekkeen kautta.

S Health -kuntokeskusohjelma.
Puhelimen hinta on noin 640 euroa (16 Gt).

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti