tiistai 2. syyskuuta 2014

Google Street View menee Ateneumiin (ja Finlandia-taloon ja...)

Viime vuoden maaliskuussa kirjoitin, että Googlen karttapalvelu näyttää sisätilakarttoja vain muutamasta kohteesta. Hieman yllättäen Googlen palvelu ei näytä kehittyneen lainkaan puolessatoista vuodessa. Edes New Yorkin JFK-kenttää ei ole mukana, eurooppalaisista kohteista puhumattakaan.

Sen sijaan Googlen Street View -toimintoon on tullut uusia kohteita, ja tällä kertaa ne ovat talojen sisältä. Esimerkiksi Ateneumin sisällä pääsee nyt kulkemaan virtuaalisesti:
Virtuaalikäynti Ateneumissa.
Kuvat ovat huomattavasti parempilaatuisia kuin katunäkymien kuvat. Isolla näytöllä vaikutelma on todella tyylikäs.

Kokeilemalla löysin pari muutakin kohdetta: Kulttuuritalon ja Finlandia-talon.

Kävelyllä Finlandia-talossa.

Konserttisali.
Konserttisaliin pääsee, mutta vessaan ei : -)

Olisin odottanut, että myös Espoon Dipoli olisi päässyt arkkitehtuurinsa vuoksi mukaan, mutta sieltä ei ollut kuvia, ei liioin Tampere-talosta. Pikainen haku ei löytänyt kuvia myöskään Pariisin Louvresta tai Pietarin Eremitaasista.

Virtuaaliretki näihin kolmeen kohteeseen antaa esimakua tulevasta. Kenties jonain päivänä kohteet eivät ole pelkkiä kuvia, vaan niissä on mukana videota ja vuorovaikutteisia palveluita. Silloin voidaan puhua jo keinotodellisuudesta.

Lisäys 3.9.2014: Ja kertauksena vielä, miten tämä toimii: otetaan kiinni siitä oranssisesta pikku-ukosta ja viedään se hiirellä kartalle, jolloin Street Viewin kattamat alueet näkyvät sinisellä. Sisäkuvista kertovat rakennusten sisällä siniset viivasykkyrät.

Street View -näkymän aktivointi.
Lisäys 3.9.2014: Alvar Aalto -museo otti yhteyttä ja viittasi tiedotteeseen, jossa kerrotaan Google-yhteistyöstä. Yhdeksän Aallon piirtämää rakennusta on jo kuvattu. Yllä esiteltyjen lisäksi mukana ovat mm. Säynätsalon kunnantalo arkkitehdin kotikaupungista Jyväskylästä, Kolmen Ristin Kirkko Imatralta sekä Aallon oma ateljee Helsingin Munkkiniemestä.

Lisäys 4.9.2014: Gizmodo kertoo tänään ilmestyneessä tekstissä millaista tekniikkaa Google käyttää rakennusten sisäkuviin. Laitteisto on rakennettu selkäreppuun. Ehkä jo seuraava versio kartoittaa itsenäisesti koko tilan, aivan kuten Prometheus-elokuvassa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti