tiistai 31. maaliskuuta 2015

Pehmeä tavuviiva ja Microsoft Powerpoint

Powerpoint lienee Office-paketin vihatuin sovellus. Totta onkin, että vaikka ohjelmaa on kehitetty yli 20 vuotta, siinä on yhä monia ärsyttäviä puutteita ja ominaisuuksia.

Suomalaisten kannalta ikävä piirre on, ettei Powerpoint tunne pehmeää tavuviivaa. Tuloksena on kalvoja, joiden pahasti liehuvat reunukset kiusaavat katsojia tähän tyyliin:

Superhyperextrahieno pitäisi tavuuttaa.
Sanoja voi toki jakaa kovilla tavuviivoilla:

Kova tavuviiva auttaa ainakin hetkeksi.
Kova tavuviiva on kuitenkin aina hätäratkaisu. Kun tekstiä myöhemmin muokataan, fonttia kasvatetaan tai tekstikehyksen kokoa muutetaan, käy näin:

Kova tavuviiva keskellä riviä näyttää rumalta.
Wordissä pehmeä tavuviiva saadaan näppäinyhdistelmällä Ctrl+- (Ctrl ja miinus). Silloin tavuviiva näkyy vain, jos se osuu rivin loppun. Jostain syystä toiminto kuitenkin puuttuu Powerpointista (ainakin versioon 2010 asti).

Netistä löytyy asiaan VBA-ratkaisu (makro), mutta saman tuloksen saa helpomminkin: huomasin, että Wordistä kopioitu pehmeä tavuviiva toimii Powerpointissa aivan oikein. Viiva pitää vain käydä hakemassa Wordin puolelta!

Tehdään siis Wordissä pitkä sana, jaetaan se kahtia painamalla Ctrl+- ja kopioidaan näin saatu merkki leikepöydän kautta Powerpointiin. Tavallinen Edit/Paste (Ctrl+V) riittää. Merkissä ei ole muotoiluja, joten se ei sotke Powerpointissa kappaleen fonttia.

Ja kas, tämän jälkeen pehmeää tavuviivaa voi käydä kylvämässä painamalla Ctrl+V kaikkien pitkien sanojen keskelle, ikään kuin varmuuden vuoksi. Tarpeettomat viivat eivät näy, joten niistä ei ole mitään haittaa.

Pehmeä tavuviiva toiminnassa osa 1.
Pehmeä tavuviiva toiminnassa osa 2.
Kun tulee aika tavuttaa uusia sanoja, Wordiä ei enää tarvita -- pehmeän tavuviivan voi kopioida jostain aiemmasta kalvosta.

Huom: kokeilujen perusteella näyttää siltä, ettei tämä toimi Powerpoint 2007:ssa -- siellä pehmeätkin tavuviivat näkyvät kovina.

maanantai 30. maaliskuuta 2015

Hullujen päivien satoa: iPad 3 Mini

Olen aiemmin nyrpistellyt nenääni Stockan Hulluille päiville. Mitä järkeä on siinä, että ihmiset ryntäävät tavarataloon aikaisin aamusta tehdäkseen löytöjä alennusmyynneistä? Mitä kivaa on osallistua shoppailun hurmokseen ahdistavassa tungoksessa?

Viime viikolla jouduin paikalle puoliksi sattumalta, sillä piti tappaa puoli tuntia aikaa keskustassa ennen sovittua tapaamisaikaa. Käynti Hulluilla päivillä tuli kalliiksi -- olen nimittäin ollut väärässä. Stockan Hulluilta päiviltä voi oikeasti tehdä edullisia ostoksia. Vai mitä sanotte 30 prosentin alennuksesta kaikkiin iPad-malleihin? Siis myös uusimpiin iPad Air- ja Mini-malleihin. En ole koskaan ennen nähnyt näitä alennusmyynnissä.

Hankin alkuperäisen iPad 1:n jo ennen kuin ne tulivat Suomeen ja olin siihen aluksi hyvin tyytyväinen. Sitten innostus laimeni ja uusien käyttöjärjestelmäpäivitysten myötä laite kävi kiusallisen hitaaksi. Nyt oli aika vaihtaa uuteen Mini 3 -malliin.

iPad 1:n aikaan oli tärkeää, että nettiin pääsi kaikkialta. Siksi ostin suurimman (64 Gt) laitteen 3G-datalla. Nyt jokainen älypuhelin toimii tarvittaessa wlan-tukiasemana, joten on helppo säästää 120 euroa ja valita pelkkä Wifi-malli. Valitsin suurimman (128 Gt) muistin, jotta tila riittää elokuville ja musiikkikokoelmalleni.

Ohjehinta 128 Gt Wifi-mallille on 609 euroa, josta Hullujen päivien alennus höyläsi 182,70 euroa pois. Hinnaksi jäi runsas 400 euroa, jolla normaalisti saa vain 16 gigatavun mallin (näin pienellä muistilla myyminen on kuluttajan huijausta ja pitäisi kieltää).

Varmistin vielä myyjältä, että onhan tämä tosiaan se uusin malli, jossa on sormenjälkilukija. Paketissa kun lukee vain iPad Mini. On todella poikkeuksellista saada 30 prosentin alennus Applen laitteesta, joka julkaistiin vasta puoli vuotta sitten (lokakuussa 2014). Kiitos, Stockmann!

iPad 3 Mini on Applea parhaimmillaan. Näyttö on upea ja laite tuntuu kädessä melkeinpä arvokkaalta (kultainen tausta, heh!). Viimeistelyn leima huokuu jokaisesta yksityiskohdasta, joten ero halpoihin Android-tableteihin on tuntuva. Sormenjäljen käyttö lukituksen avaamiseen toimii erinomaisesti, kunhan sormi on kuiva. Pienikin kosteus saa lukemisen epäonnistumaan.

110 gigatavua vapaana. Näin sen pitääkin olla!
Pystyin palauttamaan laitteeseen Navigonin ja TomTomin sovellukset, ja 7,9 tuuman näyttö on optimaalinen navigointia ajatellen. Ero täysikokoiseen iPadiin (9,7 tuumaa) tuntuu pienemmältä kuin numeroista voisi päätellä, ja silti pienempi malli on paljon mukavampi käsitellä autossa tai lentokoneessa.

Pieni yllätys Androidin jälkeen tulee siitä, ettei Applen näppäimistö näytä isoja ja pieniä kirjaimia erilaisina, vaan kaikki näkyvät versaaleina. Aluksi luulin, ettei shift-näppäin toiminut, kun näppäimet eivät muuttuneet isoja kirjaimia varten -- kunnes muistin, että tämä on Applen ominaisuus, ei vika. Windows Phonen ja Androidin käytäntö on vain uudempi ja yksinkertaisesti parempi.

Mutta voi, se pahin rajoitus on sama kuin alkuperäisessä iPadissä viisi vuotta sitten. Pelkkiin staattisiin kuvakkeisiin perustuva käynnistysvalikko ei ole tätä päivää, vaan muistuttaa kiusallisesti Windows 3:a 25 vuoden takaa.

iPadin tärkein osa on pahasti vanhentunut ja kömpelö käyttää.
Ennen pitkää Applen on pakko modernisoida käyttöliittymänsä 2000-luvulle. Tässä suhteessa Windows ja Android ovat valovuosia Applea edellä. Vasta kun se tapahtuu pääsee uuden iPadin tekniikka ja laatu täysin oikeuksiinsa.

tiistai 17. maaliskuuta 2015

En sittenkään osta uutta iPhone 6 -mallia

Vanha iPhone 4 palveli minua neljä vuotta. Ostin sen syksyllä 2010 ja tuolloin puhelimella appseineen oli selvä kilpailuetu muihin verrattuna. Silikonikuorten ansiosta puhelin kesti hyvin käyttöä, tosin koti-näppäin alkoi oikutella ja vaati lopulta painallusta kaikin voimin toimiakseen.

Isoja Android-puhelimia kokeiltuani päätin odottaa, kunnes Apple esittelisi vastaavan mallin. Viime syyskuussa se vihdoin tapahtui ja olin jo aikeissa tilata iPhone 6 Plus -mallin. Olin sitoutunut iPhoneen ostamalla siihen mm. maksullisia navigaattoriohjelmia, joten mallin vaihto olisi ollut luonnollista.

Mutta sitten aloin miettiä tarkemmin.

Eräät Applen päätökset ovat raivostuttavia. Miksi puhelimesta ei ole 32 gigatavun mallia? On melkeinpä huijausta myydä puhelinta vain 16 gigan muistilla, joka täyttyy nopeasti ja estää sen jälkeen jopa käyttöjärjestelmän päivittämisen.

Isommat 64 ja 128 gigan mallit ovat riittäviä, mutta niissä hinta karkaa pilviin. Miksi maksaa tuhat euroa älypuhelimesta, kun vastaavan Androidin saa puoleen hintaan? Muistia on vähemmän, mutta niihin saa lisätilaa microSD-kortilla (mp3/aac-musiikin kokoelmani vie noin 30 gigaa).

iPhonen videokamera kuvaa HD-tarkkuutta, mutta ei 4K:ta. Kun on kerran nähnyt isolla monitorilla kännykällä kuvattua 4K-videota, paluuta ei ole. Vakaimen puuttumisen vuoksi 4K-video ei aina ole kovin käytännöllinen ratkaisu, mutta miksi ostaa lähes tonnin puhelin jonka video-ominaisuudet eivät ole alan huippua? Ja jonka NFC ei tue suomalaisia palveluita?

Sitten on vielä sovellukset. Android-puhelimeni lähettää tekstiviestit sähköpostiin ja tallentaa puhelut automaattisesti. Lisäksi sillä voi tehdä wlan-tukiasemien war driving -kartoituksia. Näitä sovelluksia ei saa iPhoneen.

Niinpä jätin iPhonen toistaiseksi ostamatta. Ehkä tulevat 6S-mallit onnistuvat kääntämään pääni. Toivottavasti niissä myös luovutaan nano-simmistä. Miksi simmin pitäisi pienentyä kun puhelinten koko kasvaa? Se tekee elämän vain vaikeammaksi, ja ihan turhaan.

Sivumennen sanoen minulla on hyvä syy toivoa Applelle menestystä. Kun Apple julkaisi isommat puhelinmallit, arvasin niiden menestyvän hyvin ja ostin ensi kertaa muutaman Applen osakkeen. Ne ovat nousseet syksystä lähes kolmanneksella, ja niiden myynti tekisi iPhone 6:n hankinnasta todella edullisen. Mutta ei.

Kaipaan iPhonesta kahta asiaa. Yhden valmistajan kokonaisuus on aina viimeistellympi ja selkeämpi kuin Androidin tilkkutäkki. Olen kokeillut monia Android-puhelimia ja kaikissa käyttöjärjestelmä on hieman erilainen kuin kilpailijassa. Erityisesti ärsyttävät alkeelliset käännösvirheet ja suomenkielisten sanojen katkaisu, joka ei voi johtua ainakaan tarpeesta säästää muistitilaa.

Tilavuus? Ai niin, se tarkoittaa äänenvoimakkuutta (Volume).
Äänenvoimakkuuden kääntäminen tilavuudeksi ja Exchange-palvelimen vaihtopalvelimeksi ovat yksinkertaisesti noloja.

Toinen mitä kaipaan on iTunes ja Airplay. On tosi näppärää soittaa musiikki tabletista tai älypuhelimesta kodin wlan-verkon kautta vahvistimeen. Tähän en ole löytänyt yhtä toimivaa ratkaisua Androidille, vaikka Music-sovellus ja DLNA riittävätkin kohtalaisen pitkälle.

torstai 5. maaliskuuta 2015

Fitbit Charge HR -aktiivisuusranneke

Fitbit Charge HR (Heart Rate) mittaa askelten ja unen lisäksi sydämenlyöntejä. Ulkoisesti laite ranneke ei juuri eroa aiemmasta Charge-mallista. Näyttö on aavistuksen pienempi ja himmeämpi, painoa on oman vaa'an mukaan tullut kaksi grammaa lisää (nyt 26).

Fitbit HR ja Charge ranteessa.
Suurin ero on hihnassa. Chargen hieman hankalasti kahdella nastalla reikiin kiinnittyvä hihna on vaihtunut perinteiseen kellohihnaan, jonka solki lukitsee jämäkästi paikalleen. Ei tarvitse pelätä, että hihna aukeaisi itsestään -- toisaalta luotettava mittaus vaatii suhteellisen tiukkaa kiristystä, mikä voi pidemmän päälle rasittaa rannetta. Itsellä ei ollut ongelmia, vaikka testin vuoksi käytin kahta ranneketta vierekkäin.

Perinteinen solki pitää rannekkeen paikoillaan.
Sydämenlyöntejä mittaava anturi löytyy rannekkeen sisäpuolelta. Siinä vilkkuu erittäin nopeaan tahtiin kaksi vihertävää valoa.

Sydämenlyöntianturi.
Tuotepakkauksessa on ranneke, latauspiuha ja pieni Bluetooth-palikka tietokoneen usb-porttia varten. Kaksi jälkimmäistä jää helposti huomaamatta, sillä ne ovat pahviseinän takana. Laturia ei tule lainkaan, mutta useimmilla on kotona usb-latureita jo ennestään tai sitten latauksen voi tehdä tietokoneen usb-portista, joskin hitaammin.

HR-mallin lyhyt latausjohto on erikoinen ja erilainen kuin Chargessa. Eikö johtoja todellakaan voisi yhdenmukaistaa? Tavallinen micro-usb olisi matkakäyttöä varten paras ratkaisu. HR:n akku kestää neljän vuorokauden käytön, joten vähänkin pidemmälle matkalle pitää pakata mukaan laturi ja latausjohto.

Aivan kuten Chargessa, laitteelle on vaikea löytää luontevaa latausaikaa. Yö ei käy, koska silloin laite mittaa unen määrää ja päivälataus hukkaa askeleita. Parasta ladata silloin, kun istuu työpöydän tai television ääressä. Täyteen varaukseen riittää runsaan tunnin lataus.

Chargen tapaan laite on erittäin yksinkertainen käyttää. Ainoa painike vaihtaa näyttöön eri tietoja: kellonajan, askeleiden ja noustujen kerrosten määrään, kävellyt kilometrit ja kulutetut kalorit. Akun säästämiseksi tiedot viipyvät näytössä vain muutaman sekunnin.

HR:ssä on lisänäyttönä syke. Se viipyy näytöllä hieman muita tietoja pidempään mutta silti niin lyhyen aikaa, ettei sitä voi järkevästi seurata liikunnan aikana.

Parhaiten tiedot selviävät älypuhelimella (Android, iPhone, Windows Phone) tai tietokoneen näytöltä. Synkronointi tapahtuu automaattisesti Bluetoothin yli, kun ohjelma avataan, ja kestää muutaman sekunnin.


Fitbit HR näyttö Samsung Galaxy Alphassa.
Hallintaohjelma hyväksyi vain yhden rannekkeen, joten HR piti asentaa toiseen puhelimeen. Uuteen ohjelmaan on luvattu tuki useammalle rannekkeelle.

Omaa sykettä voi seurata puhelimen näytöltä, mutta virransäästösyistä tieto ei päivity kovin pitkään ja puhelimen näyttö sammuttaa usein itsensä. Sykevyön puuttuessa lyöntitiheyden tarkkuus jäi selvittämättä, mutta kuntosalin laite, joka mittaa tiedon sähköisesti molemmista kämmenistä, näytti koko ajan 5-20 lyönnin verran suurempaa lukemaa.

Jos rannekkeet olisivat aivan tarkkoja, ne näyttäisivät samoja tuloksia. Askelmäärissä heitot olivat prosentin luokkaa, samoin unen kesto ja heräämis/nukahtamisajat olivat molemmissa lähes identtiset. Sen sijaan portaiden mittaaminen on ilmeisen vaikeaa; 30 kerroksen kokonaismäärässä saattoi olla viiden kerroksen ero.

HR:n erikoisuus on sydämen lyöntitiheyden näyttö, mutta mitä se kertoo? Ei kovin paljon. Reaaliaikainen seuranta on hankalaa, mutta ohjelma piirtää sentään kuvaajan koko päivän ajalta.

Kuntosalikäynti näkyy piikkinä lyöntitiheydessä.
Lisäksi ohjelma laskee minuutit kolmelta eri lyöntitiheyden alueelta (Peak, Cardio, Fat Burn), mutta näiden merkitys ja rajojen määräytyminen jäi arvoitukseksi.

Toinen näyttö seuraa leposykettä ja piirtää jokaisesta päivästä yhden havaintopisteen. Ajatus kai on, että treenauksen myötä leposykkeen pitäisi laskea, mikä näkyisi käyrästä. Trendin ilmestyminen vaatii kuitenkin pitkäaikaista käyttöä ja on silti epävarmaa, riittääkö mittauksen tarkkuus tällaisten johtopäätösten tekemiseen.

Kokeilujakson aikana kävi ilmi selvä ero oikean aktiivisuusrannekkeen ja älypuhelimen etäpäätteenä toimivan Gear Fit -rannekkeen välillä. Jälkimmäisessä on enemmän toimintoja ja hienompi värinäyttö, mutta älykelloa muistuttavan rannekkeen käyttömahdollisuudet ovat lopulta melko rajalliset.

Gear Fit kytkee näytön päälle heti, kun se havaitsee käyttäjän nostavan kättään. Joskus se on näppärää, mutta aiheuttaa öisin turhia valoja jotka lyhentävät akkukestoa ja valaisevat turhankin kirkkaasti pimeän makuuhuoneen.

Fitbit on yksinkertaisempi, mutta toimii paremmin aktiivisuusrannekkeena. Selvästi pidempi akkukesto on myös plussaa.

HR on hieman outo tapaus. Sykemittaus on ajatuksena kiinnostava, mutta sen tarkkuus ja käyttökohteet ovat kovin rajalliset. Jokainen voi itse päättää, ovatko tiedot noin 25 lisäeuron arvoisia. Charge-mallin saa noin 125 eurolla, HR:n hinta on 150 euron luokkaa.

Viikko sitten Kauppalehti siteerasi amerikkalaisia tutkijoita, joiden mielestä aktiivisuusranneke on pelkkä vitsi. Heidän mielestään ranneke ei kerro mitään uutta himokuntoilijalle ja perusliikkuja saa samat tiedot älypuhelimen ilmaisella askelmittariohjelmalla.

Mitä himokuntoilijoihin tulee, tutkijat ovat varmasti oikeassa. Rannekkeet on tarkoitettu peruskäyttäjille. Heillä jo pelkkä tieto mittaamisesta lisää liikkumisen määrää ja tuottaa siten terveyshyötyjä.

Väitettä siitä, että appsi tekisi saman jopa tarkemmin on vaikea niellä. Ohjelma mittaa ehkä sunnuntaikävelyn pituuden, mutta arjessa askeleita kertyy koko ajan. Jotta softa laskisi kaiken, sen pitäisi olla aktiivisena koko ajan ja puhelimen rintataskussa tai vastaavassa paikassa, jossa askeleet tuntuisivat. Noustut portaat ja nukkuminen jäisivät mittaamatta, lisäksi akku tyhjenisi kesken päivän.

Ilmainen askelmittarisofta on oiva tapa tutustua asiaan. Moni varmaan hämmästyy, miten vähän toimistotyötä tekevä kaupunkilainen tulee päivän aikana liikkuneeksi. Mutta kun tämän havainnon on tehnyt, oikea askelmittari on kannattava hankinta. Se maksaa itsensä takaisin terveydellä.

tiistai 3. maaliskuuta 2015

Saako mobiilidatayhteyttä jakaa muille koneille (ns. tethering)?

Saunalahden käyttöehdoissa on kohta, joka kieltää puhelimen datayhteyden jakamisen muille koneille:

Mobiililaajakaistapalvelun jakaminen useiden laitteiden kesken on kielletty hyödyntäen esimerkiksi
päätelaitteiden tethering -ominaisuutta. Saunalahdella on oikeus estää tai rajata
mobiililaajakaistapalveluiden jakaminen usean päätelaitteen kesken.

Mitä ihmettä? Eikö älypuhelimen wlan-tukiasemaa (hotspot) saakaan käyttää?

Teksti on perua langattoman datasiirron alkuajoilta. Lauseella operaattori halusi suojata omaa bisnestään niin, ettei asiakas ostaisi yhtä liittymää ja jakaisi sitä maksua vastaan esimerkiksi naapureilleen. Varmuuden vuoksi kysyin asiaa Elisalta ja kuulin, että teksti on todellakin jäänne vanhoista sopimusehdoista, eikä ole enää voimassa.

Muualla maailmassa ei olla yhtä onnekkaita. Wikipedian mukaan Britanniassa yhteyden jakamisen ja sen käytön tietokoneen kautta (ns. tethering) sallii vain muutama operaattori. Yhdysvalloissa operaattorit rajoittavat puhelimesta jaettua datan määrää tai kieltävät sen kokonaan, jolloin tietokonekäyttö on sopimuksen irtisanomisperuste.

Esimerkiksi Sprintin sopimuksessa on tällainen lauseke:

Examples of prohibited data uses:  Sprint data services are provided solely for purposes of web surfing, sending and receiving email, photographs and other similar messaging activities, and the non-continuous streaming of videos, downloading of files or on line gaming. Our data services may not be used: (i) to generate excessive amounts of Internet traffic through the continuous, unattended streaming, downloading or uploading of videos or other files or to operate hosting services including, but not limited to, web or gaming hosting;... (vi) for an activity that connects any device to Personal Computers (including without limitation, laptops), or other equipment for the purpose of transmitting wireless data over the network (unless customer is using a plan designated for such usage);

Jos yhteyttä haluaa jakaa, tethering-ominaisuus pitää tilata erikseen, eikä yksikään jenkkioperaattori tarjoa rajoittamatonta mobiilidataa tethering-mahdollisuudella.

Huh! Joissakin asioissa amerikkalaiset elävät yhä tietoliikenteen kivikautta. Meillä suomalaisilla on tosiaan syytä tyytyväisyyteen, sillä rajoittamattomat kiinteähintaiset mobiilidatayhteydet ovat suorastaan edullisia. Useimmissa muissa EU-maissa ja Yhdysvalloissa niitä ei edes myydä.

Ei ihme, että päivän uutinen kertoo Googlen suunnittelevan Yhdysvalloissa mobiilioperaattoriksi ryhtymistä. Oma verkko mahdollistaisi suomalaisille tutut palvelut ja hintatason. Vaviskaa, jenkkioperaattorit!