perjantai 6. marraskuuta 2015

Ensimmäiset Windows 10 -puhelimet: Lumia 950 ja Lumia 950XL

Microsoft esitteli 4.11.2015 ensimmäiset Windows 10 -puhelimet. Lumia 950 ja 950XL muistuttavat ulkoisesti aiempia Lumia-malleja, mutta niissä on muutamia kiinnostavia ominaisuuksia.

XL-mallissa on 5,7 tuuman Amoled-näyttö sekä peräti 8-ytimen prosessori. Erikoista on nestejäähdytys, joka kuljettaa prosessorin tuottaman lämmön ulkokuoreen. Kameran luvataan olevan taas entistä parempi. Erillinen kamerapainike on yhä paikoillaan erottamassa Lumioita Android- ja iPhone-puhelimista.

Lukituksen avaaminen puhelinta katsomalla on jo tuttu kikka Android-puhelimista. Microsoftin tekniikka on kuitenkin turvallisempi, sillä se tunnistaa oikean henkilön silmän iriksestä.

Uusissa malleissa on USB-C-tyyppinen data/virta-liitäntä. Aikoinaan Nokia ajoi voimakkaasti micro-USB:tä ja standardilatureita, mutta se ei kuitenkaan ollut kehityksen viimeinen sana. Uuden liittimen etuna on se, että kytkentä onnistuu kummin päin tahansa. Apple teki saman uudistuksen omaan liitäntäänsä jo aiemmin.

Kiinnostavinta uusissa puhelimissa on Windows 10:n myötä tuleva Continuum-tekniikka. Se onkin hieno juttu. Kun puhelimen kytkee hdmi-kaapelilla televisioon, puhelimen sovellus skaalaa itsensä koko näytölle. Voisi kuvitella, että käytössä on oikea tietokone.

Samalla kun puhelin ajaa sovelluksia television näytöllä, puhelinta voi käyttää soittamiseen tai muihin mobiilisovelluksiin. Ei ihme, että high-end-mallissa on peräti kahdeksan prosessoriydintä. Puhelimen kosketusnäyttöä voi käyttää myös hiiriohjaimena.

Parin tulitikkuaskin kokoinen laajennusyksikkö sisältää usb-portteja ja displayport-liitännän. Sen kanssa onnistuu näppäimistön ja hiirenkin kytkeminen puhelimeen. Vaikka yksikkö on vain parin tulitikkuaskin kokoinen, se on käteen otettuna yllättävän painava. Yksikön luulisi kestävän reissukäyttöä.

Parasta on saumaton yhteensopivuus puhelimen ja tietokoneen välillä. Samat Windows 10 universaalisovellukset toimivat molemmissa, eikä laitetta katsomatta välttämättä edes tiedä, kumpaa on käyttämässä.

Continuum-tekniikka häivyttää rajan älypuhelimen ja tietokoneen väliltä. Raja tabletin ja pc:n väliltä poistui jo aiemmin. Tämä on merkittävä teknologinen saavutus. Näytön ja näppäimistön sijaan tarvitsee kuljettaa mukana vain keskusyksikköä.

Samaan aikaan Apple on jäänyt omien valintojensa vangiksi pitämällä mobiili- ja tietokonemaailmat erillä toisistaan. Apple on kopioinut muitakin Microsoftin ratkaisuja, joten lienee vain ajan kysymys milloin Macbookit saavat kosketusnäytön.

Microsoft julkisti myös pienikokoisen taitettavan näppäimistön, joka kulkee vaikka naisen käsilaukussa. Ihan kiva idea ja tyylikäs laite, mutta sokkokirjoittamiseen se ei sovi. Näppäinpöydän keskelle taittokohtaan jää iso rako ja muutamat kirjainnäppäimet on jouduttu venyttämään.

Hienoista tekniikoista huolimatta Lumioiden kilpailutilanne älypuhelimissa on erittäin tukala. Microsoft tarvitsisi kipeästi paradigman muutoksen, joka toisi uutta eloa markkinoille. Applella tällaisia muutoksia ovat olleet iPhonen ja iPadin julkistaminen. Nähtäväksi jää, pystyykö Continuum tekemään saman Microsoftille.

4 kommenttia:

  1. Krhmmm...harvoin viitisin tässä kommentoida mutta journalismin kannalta tätä viitsin.
    -
    lainaus
    Samaan aikaan Apple on jäänyt omien valintojensa vangiksi pitämällä mobiili- ja tietokonemaailmat erillä toisistaan.
    lainaus
    -
    Jäädä vangiksi omaa aikamoisen negation.
    Itse olen sekakäyttäjä 1020 lumialla ja macilla muut duunit. Minulle on ihan sama mitä kukin käyttää, kunhan saa duunit tehtyä ja 1020 kamera on oikein/aika hyvä.
    Mutta biased lienee oikea sana kun arvioidaan Järvisen lausetta vangiksi jäämisestä, kun huomioi miten vangiksijäänyt porskuttaa ja "vapaana" olevalla taitaa olla alle 5% markkinoista :-)
    En ole enää!!! Applen fanboy, vaikka saankin sillä mitättömät eläkeläisen duunini hienosti tehtyä. Tämän muikkarin tarkoitus on kiinnittää huomio journalismiin ja sen konventioihin.
    Blogi toki saa olla indoktrinaatiota eli käärmeen pulloon ajoa...toinen asia on miten se kokonaisuuden uskottavuuden suhteen toimii kun kirjoittaja on ammattivalokuvaajakin, ainakin taannoin omien sanojensa mukaan. Silläkään mitään väliä toki enää ole kun ammattivalokuvajournalismi on kuollut. Mutta.

    VastaaPoista
  2. Hieno homma että tykkäät Continuum:ista. Kerrotko vielä mitä hyötyä siitä on käytännössä? Mikä on se skenaario jossa tuon on käyttökelpoinen ratkaisu? Itse en keksi yhtäkään.

    VastaaPoista
  3. Apple on itsensä vanki siinä mielessä, että se on halunnut pitää läppärit ja pöytäkoneet perinteisinä, ja kehittää rinnakkaista mobiilimaailmaa iOS:n varaan. Microsoftin yritys yhtenäistää kaikki ja tuoda kosketusnäyttö myös läppäreihin on teknisesti kunnianhimoinen. Apple on linjannut, ettei se aiokaan tuoda kosketusnäyttöjä läppäreihinsä, mutta tämä lupaus on pakko syödä ennen pitkää. Näinhän Apple teki uudessa iPadissä, jonka kynä ja kahtia jaettu näyttö on kuin suoraan Windowsista kopioituja.

    Ajatus siitä, että ihan kirjaimellisesti samat sovellukset toimivat niin puhelimessa kuin pöytäkoneissa, on hieno. Moni pärjäisi matkakäytössä älypuhelimella, jos siihen tarvittaessa saisi näppäimistön ja hiiren. Erillisten päätelaitteiden sijaan syntyy yhtenäinen arkkitehtuuri, jossa tiedostot synkronoituvat laitteesta toiseen pilven kautta ja ovat käytettävissä niin nettiyhteydellä kuin sitä ilman, ja päätelaitteen voi valita tilanteen tai tarpeen mukaan. Onhan se hieno visio.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "jossa tiedostot synkronoituvat laitteesta toiseen pilven kautta ja ovat käytettävissä niin nettiyhteydellä kuin sitä ilman"

      Vaan kun Msofti on toteuttanut tuon onnettomana räpellyksenä. On monta eri mail-versiota, pilveä ja outlookia ja mitä kaikkea onkaan. Osassa, kuten pilviexcel puuttuu tiedoston sulku kokonaan kun "tiedosto on aina päivitetty", samoin puuttuu liittymä sähköpostiin eli siis käsillä olevan tiedoston spostitus saman tien.

      Joko koko homma on kesken ja sössitty tai sitten en vain osaa. Mieluummin kuitenkin epäilen Msoftia kuin itseäni.

      Poista